Kävimme kaupan läpi lähes hylly hyllyltä ja kirjasimme tulokset muistiin. Kotimaisia ruokatuotteita löytyi arviolta 130 kappaletta. Luomua pisti silmään n. 25 ja Reilun kaupan merkin saaneita tuotteita oli kymmenkunta.
Luomuna löytyi vihanneksia ja joitakin jogurtteja ja mehuja. Luomu on kerrassaan mainio juttu. Niihin ei ole juurikaan lisätty lisä- tai säilöntäainetta valmiina, eikä esim. tuholaismyrkkyjä valmistettaessa. Harmi vaan, että luomutuotteet maksavat enemmän. Toivoisin, että olisi mahdollista, että luomutuotteet joskus päätyisivät samaan hintaan normaalituotteiden kanssa. Silloin ihmiset ostaisivat niitä enemmän.Reilun kaupan tuotteita oli aika vähän. Löysimme banaaneja, teetä, kahvia, sokeria ja jopa jäätelöä! Reilun kaupan tuotteita voisi olla enemmänkin, olisi kohtuullista että työntekijät saisivat aina ansaitsemansa palkan!
Lisäksi tutkimme missä tuotteissa on turha pakkaus. Niitä löytyi aivan liikaa. Näkkäri- ja keksipaketti, vaipat, käärekarkit, teepussit, pakastepizza ja kiinalainen einesruoka. Ei niitä tuotteita oikeasti tarvitse pakata moninkertaisesti.
Nyt kaikille järki käteen ja maailmaa pelastamaan - ruokakaupassakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti