Itämeressä on suuria vihertäviä sinilevälauttoja. Pienet lammet kasvavat umpeen ja mökkijärveen alkaa kasvaa paljon ulpukoita. Mistä on kyse?Kun vesistöön pääsee ravinteita; fosforia, typpeä ja kaliumia, alkaa se täyttyä sinibakteereista (eli sinilevistä), erilaisista kasveista ja levistä, sillä ne hyötyvät ravinteikkaista oloista.
Rehevöityneessä vesistössä on siis paljon hajoavaa kasviainesta. Bakteerit pitävät siitä, ja tulevat hajottamaan ainesta. Hajottamiseen ne tarvitsevat happea, jota ne ottavat vedestä. Ongelmat alkavat näkyä varsinkin talvella: kasvien yhteyttäminen (josta vapautuu sivutuotteena happea) lakkaa ja veden pinnalle tulee jää. Näin happea ei pääse edes liukemalla veteen. Bakteerit kuitenkin jatkavat hajotustyötään, ja pikkuhiljaa vedestä alkaa loppua happi. Seuraa happikato. Happikadon takia taimen ja siika (taloudellisesti merkittävät kalat) poistuvat vesistöistä. Tilalle taas tulevat vähäistä happea kestävät särkikalat (roskakaloja). Happikato myös pahentaa rehevöytymistä eli itse itseään: fosforia on jäänyt esim. järven pohjaan. Hapettomuus aiheuttaa sen, että fosforia alkaa liueta pohjasta vielä lisäämään rehevöitymistä!
Tätä kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi.Rehevöityminen siis johtuu ravinteista, ja rehevöityminen tarkoittaa kasvien ja levien huomattavaa runsastumista. Hajakuormitukseksi sanotaan metsistä ja pelloilta vesistöihin valuvia ravinteita. Pistekuormitus tarkoittaa teollisuuden ja mm. kesämökkiläisten veteen sellaisinaan päästämiä jätevesiä. Mökkiläiset päästävät ravinteita vesistöihin myös saippuoiden ym. pesuaineiden kautta. Onkin siis tärkeää, että rannassa ei pestä esim. mattoja.
Myös teollisuuden on puhdistettava jätevetensä ennen kuin ne lasketaan vesistöön.
Asialle on tehävä jotain, jos haluamme, että vesistöt pysyvät kauniina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti